Anni istui sairaalan odotushuoneessa, sydän jännityksestä pamppaillen. Hän oli saanut kuulla, että hänen isoäitinsä, rakas Mummo, oli joutunut sairaalaan. Anni oli päättänyt tehdä kaikkensa auttaakseen häntä.
Kun Anni astui Mummon huoneeseen, hän huomasi heti, että jokin oli vialla. Mummo näytti väsyneeltä ja pelokkaalta, ja hoitajat vilkuilivat toisiaan epävarmoina. Anni tunsi, että totuus oli jossain piilossa, ja hän päätti selvittää sen.
Anni alkoi keskustella hoitajien ja lääkärin kanssa, kysellen tarkkoja kysymyksiä Mummon hoidosta ja hänen oireistaan. Hän huomasi pian, että lääkärit olivat tehneet virheen diagnoosissa. Mummolla oli harvinainen allergia, jota ei ollut huomioitu, ja se oli aiheuttanut hänen tilansa huononemisen.
Anni ei epäröinyt. Hän puhui rohkeasti lääkärille, esittäen faktat ja vaatimalla lisätutkimuksia. Aluksi lääkäri oli vastahakoinen, mutta Annin päättäväisyys sai hänet lopulta suostumaan. Lisätutkimukset vahvistivat Annin epäilykset, ja Mummon hoito muutettiin välittömästi.
Muutaman päivän kuluttua Mummon tila parani huomattavasti, ja hän alkoi toipua. Sairaalan henkilökunta kiitti Annia hänen rohkeudestaan ja tarkkanäköisyydestään. Anni oli pelastanut Mummon – ei vain rakkaudellaan, vaan myös totuudella ja rohkeudellaan.
Tämä kokemus opetti Annille, että koskaan ei pidä pelätä kysyä ja kyseenalaistaa, kun on kyse rakkaiden hyvinvoinnista. Totuus ja rohkeus voivat joskus olla paras lääke.