Kaukana metsän keskellä piilee salainen aarre, josta vain harvat ovat kuulleet. Tämä metsä, joka ulottuu silmänkantamattomiin, on täynnä ikiaikaisia puita, joiden oksat kuiskivat menneiden aikojen tarinoita. Polut, joita peittää sammal ja lehtien pehmeä matto, johdattavat uteliaan kulkijan syvemmälle metsän syliin.
Eräänä syksyisenä aamuna, kun sumu leijaili metsän yllä ja aurinko heijastui kultaisina säteinä puiden välistä, nuori tyttö nimeltä Elina päätti lähteä tutkimaan metsän salaisuuksia. Hän oli kuullut isoisältään tarinan muinaisesta aarteesta, joka oli piilotettu metsän sydämeen. Vaikka moni piti tarinaa pelkkänä satuna, Elinan mielikuvitus oli jo vuosia kiehtonut ajatus kadonneesta aarteesta.
Elina kulki polkua pitkin, kuunnellen lintujen laulua ja ihmetellen luonnon kauneutta ympärillään. Hänellä oli mukanaan vain pieni reppu, johon oli pakattu eväät, kartta ja kompassi. Metsä oli hänelle tuttu, mutta syvemmällä oli alueita, joihin hän ei ollut koskaan aiemmin uskaltautunut.
Kun hän oli kulkenut tunteja, hän saapui vanhalle tammelle, jonka kyljessä oli merkkejä, aivan kuin joku olisi kaivertanut siihen symboleja kauan sitten. Elina pysähtyi ja tutki niitä tarkkaan. Ne näyttivät olevan osa vanhaa karttaa, joka johdatti yhä syvemmälle metsään.
Päätettyään seurata merkkejä, Elina jatkoi matkaansa, kunnes hän saapui pienen lammen rannalle. Vesi oli kirkasta, ja sen pinnalla leijaili vaahteranlehtiä. Tammen vieressä oli suuri kivi, jonka alla Elina huomasi pienen luolan suun. Sydän pamppaillen hän kumartui katsomaan sisään.
Luolan sisällä oli pieni kirstu, joka oli peitetty hienolla kerroksella sammalta. Elina avasi sen varovasti, ja sisältä paljastui kauniita koruja, vanhoja kultakolikoita ja kirjeitä, joissa kerrottiin tarinoita ajoista, jolloin metsä oli ollut osa suurta valtakuntaa.
Elina ymmärsi, että aarre ei ollut vain materiaa, vaan myös menneiden polvien muistoja ja viisautta. Hän sulki kirstun ja päätti jättää sen paikoilleen, jotta metsän salaisuudet säilyisivät tulevillekin sukupolville.
Palatessaan kotiin, Elinan mieli oli täynnä uusia tarinoita ja seikkailuja, joita hän voisi kertoa. Hän tiesi, että metsän aarre oli häntä varten, mutta vielä tärkeämpää oli se, että hän oli löytänyt yhteyden menneisyyteen ja luonnon ikuiseen kauneuteen.