Kivi ja vedenalainen valtakunta
Olipa kerran pieni kylä merenrannalla, jossa asui poika nimeltä Kivi. Hän oli utelias ja rohkea, ja vietti usein päivänsä rannalla etsien aarteita, jotka aallot olivat tuoneet mukanaan. Eräänä aurinkoisena päivänä Kivi löysi rannalta vanhan, ruosteisen ankkurin. Kun hän kosketti sitä, hän tunsi oudon värinän kulkevan lävitseen.
Samana yönä Kivi näki unta valtakunnasta, joka sijaitsi syvällä meren alla. Valtakunnan asukkaat, merenneidot ja merenmiehet, elivät harmoniassa kaikenlaisten merieläinten kanssa. Unessa he kertoivat Kiville, että hän oli valittu auttamaan heitä, sillä heidän maailmansa oli vaarassa.
Seuraavana päivänä Kivi palasi rannalle ja istui ankkurin viereen miettien untaan. Yhtäkkiä meri alkoi kuohua ja suuri aalto nousi, vetäen Kiven mukanaan syvyyksiin. Kivi huomasi voivansa hengittää veden alla ja näki edessään upean vedenalaisen valtakunnan.
Merenneito, jonka Kivi oli nähnyt unessaan, ui hänen luokseen. ”Tervetuloa, Kivi”, hän sanoi. ”Valtakuntamme tarvitsee apuasi. Vanha ennustus kertoo, että vain maan päältä saapuva lapsi voi pelastaa meidät.”
Kivi seurasi merenneitoa valtakunnan sydämeen, missä kuningas ja kuningatar odottivat. He kertoivat, että valtakuntaa uhkasi suuri merihirviö, joka oli herännyt syvyyksistä ja kylvänyt pelkoa kaikkialla. Hirviö oli syönyt merenalaisen kristallin, joka piti valtakunnan tasapainossa.
Kivi tiesi, että hänen tehtävänsä oli vaarallinen, mutta hän oli päättänyt auttaa uusia ystäviään. Hän pyysi neuvoa vanhalta merikilpikonnalta, joka kertoi hänelle, että ainoa tapa voittaa hirviö oli löytää muinainen miekka, joka oli piilotettu merenpohjan luolaan.
Kivi lähti matkalleen, ja monien seikkailujen jälkeen hän löysi luolan ja sen sisällä piilevän miekan. Palatessaan valtakuntaan hän kohtasi hirviön ja kävi rohkeasti taisteluun. Miekka välkehti kirkkaasti, ja Kivi onnistui voittamaan hirviön ja vapauttamaan kristallin sen vatsasta.
Valtakunta oli pelastettu, ja merenneidot sekä merenmiehet juhlivat sankarillista pelastajaansa. Kuningas ja kuningatar kiittivät Kiveä ja antoivat hänelle lahjaksi simpukankuoren, joka muistuttaisi häntä aina vedenalaisesta ystävyydestä.
Kun Kivi palasi pinnalle, hän löysi itsensä jälleen rannalta, vanha ankkuri vieressään. Hän tiesi, että kokemus oli ollut todellinen, ja simpukankuori taskussaan hän tiesi, että vedenalainen valtakunta olisi aina hänen sydämessään.