Kummitusmetsän salaisuudet paljastuvat yöllisellä retkellä
Syyskuun iltana, kun taivas oli peittynyt tähtien loistoon ja kuu valaisi maata hopeisella valollaan, pieni joukko kyläläisiä kokoontui metsän reunalle. Heillä oli mukanaan lyhdyt ja taskulamput, ja heidän sydämensä sykki jännityksestä. He olivat kuulleet tarinoita Kummitusmetsästä, salaperäisestä paikasta, jossa huhuttiin asustavan henkiä ja muita yliluonnollisia olentoja.
Kylän vanhin, rouva Lehtinen, johti retkeä. Hän oli aikoinaan ollut metsänvartija ja tunsi alueen polut paremmin kuin kukaan muu. ”Muistakaa, että metsä on vanha ja viisas”, hän varoitti. ”Kävelkää kunnioituksella, ja ehkä saamme selville sen salaisuudet.”
Ryhmän astuessa syvemmälle metsään, ympärillä kohoavat puut tuntuivat kuiskivan menneistä ajoista. Ilma oli raikas, ja oksien lomasta leijaili satunnaisesti tuulen mukana lehtiä, jotka tanssivat hiljaisesti maahan. Kaukana huhuili pöllö, lisäten iltaan mystistä tunnelmaa.
Yhtäkkiä, heidän edetessään tiheämmän metsän osaan, nuori poika nimeltä Elias pysähtyi ja osoitti lyhdyllään kohti puiden latvoja. ”Katsokaa! Näettekö tuon valon?” hän huudahti. Koko ryhmä kääntyi katsomaan, ja toden totta, puiden yläpuolella leijaili himmeä, vihertävä hohde.
Rouva Lehtinen nyökkäsi vakavana. ”Se on metsänhenkien valo”, hän sanoi. ”He ovat täällä suojelijoina, ja vain harvat ovat saaneet nähdä heidän läsnäolonsa.”
He jatkoivat matkaansa valon ohjaamina, kunnes saapuivat pieneen aukiolle, jota ympäröi tuhannet kiiltomadot. Aukion keskellä oli vanha, sammaloitunut kivi, joka näytti olevan jonkinlainen alttari. Kyläläiset kerääntyivät kiven ympärille, ja hiljaisuus laskeutui heidän ylleen.
Silloin kuului hiljainen kuiskaus, joka tuntui kumpuavan kaikkialta ja ei mistään. Se kertoi tarinan muinaisista ajoista, kun metsän henget olivat solmineet rauhan ihmisten kanssa. He olivat luvanneet suojella metsää ja sen salaisuuksia, kunhan ihmiset kohtelisivat sitä kunnioituksella ja rakkaudella.
Kyläläiset kuuntelivat lumoutuneina, ja heidän sydämensä täyttyivät kiitollisuudella ja ymmärryksellä. He ymmärsivät, että Kummitusmetsä ei ollut pelottava, vaan kaunis ja viisas paikka, joka kätki sisäänsä ikiaikaisia tarinoita ja opetuksia.
Kun yö alkoi vaihtua aamuksi ja ensimmäiset auringonsäteet pilkistivät metsän läpi, retkeläiset tiesivät kokeneensa jotain ainutlaatuista. He palasivat kyläänsä mukanaan uusi kunnioitus luontoa kohtaan ja lupaus suojella Kummitusmetsää ja sen salaisuuksia tuleville sukupolville.