Lääkäri Koski istui työhuoneessaan Sinivuokkojen sairaalan kolmannessa kerroksessa. Iltapäivän aurinko loi pehmeän valon huoneeseen suurten ikkunalasien läpi. Hän katseli ulos mietteliäänä, kunnes päätti, että hänen oli tehtävä päätös, joka oli kytenyt hänen mielessään jo kuukausien ajan.
Sinivuokkojen sairaala oli tunnettu erinomaisesta hoidostaan ja ystävällisestä henkilökunnastaan. Lääkäri Koski oli ollut osa tätä yhteisöä yli kaksikymmentä vuotta. Hän oli nähnyt monen potilaan parantuvan ja osan valitettavasti häviävän taistelunsa sairauden kanssa. Kuitenkin, viime aikoina jokin oli muuttunut hänessä.
Hän nousi tuoliltaan ja käveli käytävälle, jossa sairaanhoitajia ja lääkäreitä kulki kiireisinä edestakaisin. Koski tunsi sydämensä sykkeen kiihtyvän, kun hän suuntasi sairaalan henkilökunnan kokoushuoneeseen. Hän oli kutsunut koolle hätäkokouksen, eikä kukaan tiennyt, mitä odottaa.
Kun kaikki olivat kokoontuneet, Koski nousi seisomaan pöydän päässä. ”Hyvät kollegat,” hän aloitti, ääni hieman väristen, ”minulla on teille tärkeä ilmoitus.”
Huone hiljeni. Kaikki katsoivat häntä odottavasti. Koski veti syvään henkeä ja jatkoi: ”Viime aikoina olen alkanut kyseenalaistaa omat toimintatapani ja motiivini lääkärinä. Olen tehnyt virheitä, jotka saattavat olla anteeksiantamattomia.”
Hän piti tauon ja katseli ympärilleen. Hänen kollegansa näyttivät hämmentyneiltä ja osin huolestuneilta. ”En voi enää jatkaa työssäni, kun omatuntoni on näin raskas. Olen päättänyt erota tehtävästäni välittömästi.”
Huoneessa kuului hämmästynyt humina. Kukaan ei ollut odottanut tällaista ilmoitusta. Lääkäri Koski tunnettiin rehellisyydestään ja omistautumisestaan potilailleen. Mikä voisi olla niin vakavaa, että hän koki, ettei voinut enää jatkaa?
Kokouksen jälkeen huhut alkoivat levitä. Jotkut uskoivat Kosken tehneen ammatillisen virheen, toiset epäilivät henkilökohtaisia syitä. Mutta totuus oli, että vain Koski itse tiesi, mitä hänen sydämessään todella painoi.
Sinivuokkojen sairaala jatkoi toimintaansa, mutta Kosken tunnustus jäi kummittelemaan käytäville. Se muistutti jokaista työntekijää siitä, kuinka tärkeää on pysähtyä ja kuunnella omaa sisintään, vaikka se merkitsisi vaikeiden päätösten tekemistä.