Leena istui oikeussalissa, kylmän hiki valuen selkäänsä pitkin. Hän oli aina ollut se henkilö, joka auttoi muita, ei se, joka joutui tuomiolle. Mutta nyt, tässä hetkessä, hän oli syytettynä rikoksesta, jota hän ei ollut tehnyt.
Kaikki alkoi eräänä iltana, kun Leena oli ollut yksin kotona. Hän oli juuri kaatanut itselleen kupin teetä, kun ovelta kuului koputus. Oven takana seisoi vanha ystävä, Kaisa, jota Leena ei ollut nähnyt vuosiin. Kaisa vaikutti hätääntyneeltä ja pyysi päästä sisään. Leena, vanhaa ystävyyttä kunnioittaen, päästi hänet.
Kaisa kertoi tarinan, joka sai Leenan epäuskoiseksi. Kaisa oli sekaantunut johonkin hämärään, ja nyt hän tarvitsi Leenan apua. Ennen kuin Leena ehti edes kunnolla käsittää tilannetta, Kaisa työnsi jotain hänen käteensä ja vannotti häntä pitämään sen salassa.
Päivien kuluessa Leena huomasi, että häntä seurattiin. Hän ei ollut varma, kuka tai miksi, mutta tunsi, että varjot ympärillään olivat täynnä salaisuuksia. Hän yritti saada yhteyttä Kaisaan, mutta tämä oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.
Kun poliisit tulivat pidättämään hänet, Leena ymmärsi, että hän oli joutunut keskelle jotain suurta ja vaarallista. Häntä syytettiin salakuljetuksesta, ja todisteet tuntuivat kiistattomilta. Ne olivat kuitenkin kaikki lavastettuja.
Oikeudenkäynnissä Leena yritti puolustaa itseään parhaansa mukaan, mutta ilman Kaisan todistusta ja tukea hän oli yksin. Hänen asianajajansa teki kaikkensa, mutta varjoissa piilevät salaisuudet tuntuivat olevan liian voimakkaita paljastettaviksi.
Lopulta tuomari luki päätöksen. Leena tuomittiin. Hänen maailmansa romahti sillä hetkellä. Hän oli viaton, mutta se ei tuntunut merkitsevän mitään.
Kun Leena vietiin pois, hän mietti, miten oli mahdollista, että yksi ilta, yksi koputus ovelle, oli muuttanut hänen elämänsä näin peruuttamattomasti. Hän tiesi, että hänen ainoa toivonsa oli löytää Kaisa ja paljastaa totuus, varjoissa piiloutuvat salaisuudet.