Metsän salaisuuksia paljastava tarinamatka alkaa..
Kaukana pohjoisen taivaan alla, missä revontulet tanssivat öisin ja kesäyöt ovat valoisia, sijaitsee vanha ja mystinen metsä nimeltä Korvenkätkö. Metsä oli tunnettu siitä, että siellä asui olentoja, joita harva oli koskaan nähnyt, ja jokaisella puulla ja kasvilla kerrottiin olevan oma tarinansa.
Eräänä kauniina kesäaamuna nuori tyttö nimeltä Aino päätti lähteä seikkailemaan metsän syvyyksiin. Hän oli kuullut kylän vanhimmilta tarinoita metsän salaperäisistä asukkaista ja halusi nähdä ne omin silmin. Aino pakkasi pieneen reppuunsa muutaman välipalan, vesipullon ja muistikirjan, johon hän voisi kirjoittaa ylös kaikki löytönsä.
Kun Aino astui metsän reunalle, hän tunsi heti ympäröivän rauhan. Puiden lehvistö suojasi häntä auringon paahteelta, ja tuulen hiljainen humina täytti ilman. Kävellessään eteenpäin hän huomasi, kuinka metsän äänet alkoivat muuttua. Linnut lauloivat eri kertosäkeitä, ja pensaiden takaa kuului välillä pieniä rapinoita, aivan kuin joku olisi seurannut hänen kulkuaan.
Aino saapui pian pienen puron luo, jonka kirkas vesi kimmelsi auringossa. Hän istuutui puron reunalle, otti muistikirjansa esiin ja alkoi piirtää näkemäänsä maisemaa. Yhtäkkiä hän kuuli hiljaista, laulavaa ääntä. Hän katsoi ympärilleen, mutta ei nähnyt ketään. Aino päätti seurata ääntä, joka tuntui kutsuvan häntä syvemmälle metsään.
Kun hän kulki eteenpäin, äänet voimistuivat. Pian hän saapui aukealle, jossa kasvoi valtavia, värikkäitä kukkia. Aukean keskellä seisoi pieni, hopeanhohtoinen olento, joka hymyili hänelle ystävällisesti. ”Tervetuloa, Aino”, olento sanoi pehmeällä äänellään. ”Olen Tapio, tämän metsän vartija.”
Aino ei ollut uskoa silmiään. Hän oli kuullut tarinoita Tapiosta, mutta ei olisi koskaan uskonut tapaavansa häntä. ”Miten tiedät nimeni?” hän kysyi ihmeissään.
”Olemme seuranneet matkaasi siitä lähtien, kun astuit metsään”, Tapio vastasi. ”Metsä on täynnä salaisuuksia, ja vain harvat pääsevät näkemään ne. Sinulla on puhdas sydän ja aito uteliaisuus, ja siksi olet päässyt tänne.”
Aino vietti tuntikausia Tapiota kuunnellen ja oppien metsän monimuotoisista asukkaista ja niiden tehtävistä. Hän sai tietää, että jokaisella kasvilla ja eläimellä oli oma paikkansa ekosysteemissä, ja että metsässä vallitsi täydellinen tasapaino.
Kun ilta alkoi hämärtyä, Aino tiesi, että oli aika palata kotiin. Hän kiitti Tapiota ja lupasi palata vielä joskus. Kävellessään takaisin kylään hän tunsi sydämensä olevan täynnä ihmeitä ja uutta tietoa.
Korvenkätkö oli paljastanut Ainolle osan salaisuuksistaan, mutta hän tiesi, että metsässä oli vielä paljon tutkittavaa ja opittavaa. Ja niin, metsän salaisuuksia paljastava tarinamatka oli vasta alussa.