Muinaisten runojen mystiset merkit paljastuvat
Kaukana Pohjolan ikimetsissä, missä kuuset kuiskivat tuulessa ja revontulet tanssivat taivaalla, piilee salaisuus, joka on kiehtonut ihmisiä sukupolvien ajan. Tämän mysteerin keskiössä ovat muinaiset runot, jotka on kaiverrettu kiviin ja kantoihin, ja joiden merkitystä kukaan ei ole täysin ymmärtänyt – ennen kuin nyt.
Kylän vanhin, Vihtori, oli omistanut elämänsä näiden runojen tutkimiselle. Hän oli viettänyt lukemattomia öitä kynttilänvalossa, tutkien vanhoja käsikirjoituksia ja vertaillen niitä kivisiin merkintöihin. Hänen intohimonsa oli kääntynyt pakkomielteeksi, ja monet pitivät häntä hieman erakkona. Mutta Vihtorilla oli aavistus, joka ei jättänyt häntä rauhaan: että muinaiset runot kätkivät sisäänsä jotain maailmaa mullistavaa.
Eräänä kuutamoisena yönä, kun Vihtori istui tutun kivipaaden luona, hän huomasi jotain outoa. Kuunvalo osui kiveen juuri oikeassa kulmassa, ja kätketyt kuviot alkoivat loistaa himmeästi. Vihtori haukkoi henkeään; hän oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Hän kiiruhti kotiinsa hakemaan muistiinpanovälineensä ja palasi nopeasti takaisin.
Kun Vihtori alkoi jäljentää kuvioita paperille, hän huomasi niiden muodostavan eräänlaisen kartan. Innostuneena hän jatkoi työtään koko yön, ja aamun sarastaessa hänellä oli edessään kokonainen reitti, joka kulki metsän halki.
Aamun valossa Vihtori lähti seuraamaan kartan viitoittamaa polkua. Matka oli pitkä ja toisinaan vaarallinen, mutta hänen uteliaisuutensa ja sisäinen palonsa antoivat hänelle voimaa. Lopulta, monen tunnin vaelluksen jälkeen, hän saapui avaralle aukiolle, jonka keskellä kohosi valtava, ikivanha tammi.
Tammen juurella oli pyöreä kivikehä, ja keskelle oli asetettu kaiverruksin koristeltu kivi. Vihtori astui lähemmäksi ja huomasi kiven pinnassa samaa loistetta kuin aiemmin. Hän kosketti varovasti kaiverruksia, ja tunsi lämpimän värähdyksen kulkevan lävitseen. Yhtäkkiä kaikki oli selvää: runot eivät olleet vain vanhoja tarinoita, vaan osa ikiaikaista voimaa, joka yhdisti luonnon ja ihmismielen.
Vihtori tunsi löytäneensä elämänsä tarkoituksen. Hän palasi kylään kertomaan löydöstään ja jakamaan viisautta, joka oli ollut kätkettynä vuosisatoja. Kyläläiset kuuntelivat häntä kunnioittaen, ja muinaisten runojen mystiset merkit alkoivat elää uudelleen tarinoissa, jotka kertoivat ihmisten ja luonnon ikiaikaisesta yhteydestä.