Oli synkkä ja myrskyinen yö Helsingin vanhassa keskussairaalassa. Sähköt olivat katkenneet ukkosmyrskyn seurauksena, ja varageneraattorit toimivat vain osittain. Vain muutama himmeä valo välkkyi käytävillä, luoden aavemaisen tunnelman. Yövuorossa oli vain kourallinen henkilöstöä, ja he tunsivat olonsa levottomaksi.
Sairaanhoitaja Anna kulki hiljaa pitkin pitkää käytävää, kuunnellen herkeämättä ympäristöään. Hän oli kuullut outoja ääniä jo muutaman tunnin ajan, mutta oli pitänyt niitä pelkkänä mielikuvituksen tuotteena. Nyt, kun käytävällä kaikui selittämätön kolahdus, hänen sydämensä alkoi takoa nopeammin.
Anna suuntasi askeleensa kohti vanhaa leikkaussalia, josta ääni näytti kuuluvan. Sali oli ollut käyttämättömänä jo vuosia, sillä sitä pidettiin liian vanhanaikaisena nykyajan tarpeisiin. Oven edessä Anna pysähtyi hetkeksi, epäröiden, ennen kuin työnsi sen auki.
Sisällä oli pimeää, vain salaman välähdykset valaisivat huonetta hetkittäin. Anna tunsi kylmän väreen kulkevan selkäänsä pitkin. Hän astui varovasti eteenpäin, kunnes kompastui johonkin kovaan. Hän kumartui tarkastamaan esineen ja löysi lattialta vanhan leikkaussalivalaisimen, joka oli kaatunut.
Yhtäkkiä Anna kuuli kuiskauksen takanaan. Hän kääntyi nopeasti, mutta ei nähnyt ketään. Pelko puristi hänen rintaansa. Oliko joku muu täällä hänen kanssaan? Hän tiesi, ettei voinut jättää asiaa sikseen, joten päätti tutkia salin perimmäiset nurkat.
Kun hän lähestyi salin takaosaa, hän huomasi lattialla vanhan lääkärintakin, jonka taskusta pilkisti jotain. Anna poimi takin varovasti ja löysi taskusta kellastuneen kirjeen. Se oli päivätty vuodelta 1952 ja osoitettu tohtori Kalliolle. Kirjeessä puhuttiin salaisesta kokeesta, joka oli mennyt pahasti pieleen ja aiheuttanut tragedian, josta ei koskaan puhuttu julkisesti.
Samassa hetkessä Anna kuuli askeleet. Joku tuli kohti. Hän käänsi katseensa ja näki vanhan miehen, joka seisoi ovella. Miehen katse oli surullinen, mutta samalla hän näytti tyytyväiseltä. ”Olet löytänyt kirjeen”, mies sanoi hiljaa. ”Se on tärkeä.”
Anna tajusi, että mies oli tohtori Kallio, ja että hänen oli saatava totuus päivänvaloon. Yhdessä he päättivät kertoa tarinan, joka oli jäänyt vuosikymmenten varjoihin. Yö muuttui aamuksi, ja sairaalan käytävillä alkoi kuulua elonmerkkejä. Mutta koskaan eivät Anna ja tohtori Kallio unohtaisi mysteeriä, jonka he olivat ratkaisseet sairaalan yössä.