Pienessä suomalaisessa kylässä, syvällä metsien ja järvien ympäröimänä, alkoi levitä huhu omituisesta tapauksesta. Kyläläiset puhuivat siitä kuiskaten, katseet varovasti ympärilleen vilkuillen. Oli kuin jokin näkymätön voima olisi alkanut leijua kylän yllä, ja sen vaikutukset olivat alkaneet hiljalleen paljastua.
Kaikki sai alkunsa eräänä sumuisena aamuna, kun kylän vanhin asukas, 86-vuotias Aino, havaitsi unohtaneensa jotain hyvin tärkeää. Hän ei muistanut, missä hänen rakkaan edesmennyt miehensä, Arvon, muistikirja oli. Tämä muistikirja oli ollut Ainolle kuin aarre, täynnä muistoja heidän yhteisestä elämästään. Aino ei ollut koskaan unohtanut mitään siihen liittyvää, ja siksi tämä muistinmenetys tuntui erityisen pelottavalta.
Kylän nuori ja utelias lehtimies, Ville, kuuli Ainon tilanteesta ja päätti tutkia asiaa tarkemmin. Hän vietti iltojaan lukien vanhoja kylän kronikoita ja haastatellen kyläläisiä, jotka kertoivat monenlaisista omituisista sattumuksista. Eräs maanviljelijä kertoi unohtaneensa, missä hänen pellollaan kasvoi perunoita, vaikka hän oli viljellyt niitä samassa paikassa vuosikymmeniä. Toinen kyläläinen, kauppias nimeltä Sirkka, ei muistanut, mistä hänen isoisänsä hänelle lahjoittama kello oli peräisin.
Ville alkoi huomata, että kyse ei ollut vain yksittäisistä unohduksista. Kylässä oli alkanut tapahtua kollektiivista muistinmenetystä. Jotain tai joku oli alkanut pyyhkiä pois kyläläisten muistoja, ja se vaikutti liittyvän heidän menneisiin rakkaisiin ja perinteisiin.
Eräänä iltana, kun Ville istui kylän vanhassa kirjastossa, hän törmäsi vanhaan legendoihin liittyvään kirjaan. Siinä kerrottiin tarina muinaisesta hengestä, joka vaelsi metsissä etsien ihmisten muistoja. Henki oli kateellinen niille, joilla oli kauniita muistoja, ja se pyrki varastamaan niitä itselleen.
Ville päätti, että hänen oli kohdattava tämä henki ja saatava muistit takaisin kyläläisille. Hän pyysi apua Ainolta, joka oli aina ollut kuin kylän tietäjä. Yhdessä he suunnittelivat rituaalin, jonka avulla voisivat houkutella hengen ja neuvotella sen kanssa.
Kun täysikuu valaisi metsän, Ville ja Aino keräsivät rohkeutensa ja lähtivät kohti metsän sydäntä. He lausuivat vanhaa loitsua, jonka Aino oli oppinut isoäidiltään. Pian ympärilleen kietoutui hiljainen tuuli, ja metsä alkoi kuiskia.
Henki ilmestyi, kaunis ja surumielinen, ja kertoi tarinansa. Se oli ollut aikoinaan ihminen, joka oli menettänyt kaikki rakkaansa ja muistiensa mukana kadottanut itsensä. Henki suostui palauttamaan kyläläisten muistot, jos se saisi jakaa osan niiden kauneudesta.
Kun rituaali oli suoritettu, kylän ylle laskeutui rauha. Muistot palasivat, ja kyläläiset huomasivat, että heidän menneisyytensä oli rikkaampi kuin koskaan ennen. Aino löysi Arvon muistikirjan takan reunalta, ja Ville kirjoitti kylän lehteen artikkelin, joka kertoi muistoista ja niiden merkityksestä.
Kylä oli kokenut jotain ihmeellistä, ja vaikka muiston henki oli palannut metsän kätköihin, sen tarina eli edelleen kyläläisten sydämissä.