Sairaalan arvoitus: Vanhan potilaan kohtalo
Oli synkkä ja myrskyinen yö, kun sairaalan käytävillä kaikui hiljainen kuiskinta. Tuuli ulvoi ikkunoiden takana ja sade piiskasi ikkunoita vasten. Vanhassa sairaalassa, joka sijaitsi kaupungin laitamilla, tapahtui jotain outoa. Potilaat tunsivat sen, hoitajat aistivat sen, ja jopa lääkärit, jotka olivat tottuneet monenlaisiin tilanteisiin, olivat levottomia.
Eräänä aamuna sairaalaan saapui uusi potilas, vanha mies nimeltä Arvo. Hän oli elänyt pitkän elämän, mutta viime aikoina hänen terveytensä oli alkanut heikentyä. Arvo oli hiljainen ja salaperäinen, ja hänellä tuntui olevan aina pieni hymy huulillaan, ikään kuin hän tietäisi jotain, mitä muut eivät.
Hoitaja Liisa oli vastuussa Arvon hoidosta. Hän huomasi pian, että Arvo oli erityinen potilas. Vaikka hän oli fyysisesti heikko, hänen mielensä oli terävä kuin partaveitsi. Arvo kertoi Liisalle tarinoita menneisyydestään, tarinoita, jotka saivat Liisan miettimään, olivatko ne todella tapahtuneet vai olivatko ne vain vanhan miehen mielikuvituksen tuotetta.
Kerran, kun Liisa oli vaihtamassa Arvon lakanoita, hän huomasi jotain outoa. Arvon yöpöydällä oli vanha, kulunut kirja, jonka kannet olivat lähes irtoamassa. Kun Liisa uteliaana avasi kirjan, hän huomasi sen olevan täynnä merkintöjä ja piirroksia, jotka näyttivät olevan jonkinlaisia karttoja ja koodeja. Liisa tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiitään pitkin.
Koko sairaalan henkilökunta alkoi puhua Arvosta ja hänen salaperäisestä kirjastaan. Yhä useammat ihmiset halusivat tietää, mitä kirja sisälsi ja mitä salaisuuksia vanha mies kantoi mukanaan. Jotkut uskoivat, että kirja oli avain suureen aarteeseen, toiset taas ajattelivat sen olevan vain vanhan miehen harhaisia kirjoituksia.
Eräänä iltana, kun sairaala oli hiljainen ja suurin osa ihmisistä nukkui, Liisa päätti ratkaista arvoituksen. Hän otti kirjan ja alkoi tutkia sitä tarkemmin. Kirjan sivut kertoivat tarinaa kadonneesta aarteesta, joka oli piilotettu jonnekin kaupungin ulkopuolelle, paikkaan, josta vain harvat tiesivät.
Yön pimeydessä Liisa teki päätöksen. Hän ei voinut jättää asiaa sikseen. Hän päätti lähteä etsimään aarretta ja selvittämään vanhan potilaan kohtalon. Kun aamu valkeni, Arvo oli poissa. Vain hänen salaperäinen hymynsä ja kirja, joka oli täynnä arvoituksia, jäivät jäljelle sairaalan hiljaisiin käytäviin.
Arvon kohtalo jäi mysteeriksi, mutta hänen tarinansa eli edelleen sairaalan seinien sisällä. Liisa tiesi, että oli löytänyt jotain erityistä, jotain, joka muutti hänen elämänsä lopullisesti. Ja niin sairaalan arvoitus jäi elämään, kiehtovana tarinana, joka kiehtoi kaikkia niitä, jotka sen kuulivat.