Sairaalan siivooja Marian varoitusvarjojen arvoitus
Tummanharmaa sade rummutti ikkunoita vasten, kun sairaalan siivooja Maria astui sisään henkilökunnan ovesta. Kello oli vasta kuusi aamulla, ja käytävät olivat hiljaisia. Vain muutama sairaanhoitaja liikkui varovasti öisten potilaiden vuoteiden ympärillä. Maria tervehti heitä nyökkäyksellä ja suuntasi siivouskomeroon hakemaan tarvikkeitaan.
Tuo aamu ei ollut kuten muut. Vaikka Maria oli työskennellyt sairaalassa jo kymmenen vuotta, hän ei ollut koskaan kokenut mitään vastaavaa. Kun hän avasi siivouskomeron oven, hän huomasi heti lattialla lepäävän varjon, joka ei kuulunut mihinkään näkyvään esineeseen. Se oli epätavallisen muotoinen, ikään kuin se olisi varoittanut jostakin.
Maria tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäpiitään pitkin. Hän katsoi ympärilleen, mutta käytävä oli tyhjä. Hän pudisti päätään ja ajatteli, että ehkä se oli vain hänen mielikuvitustaan. Hän tarttui moppiin ja ämpäriin ja alkoi työskennellä.
Mutta koko aamun ajan hän huomasi samanlaisia varjoja eri puolilla sairaalaa. Ne ilmestyivät ilman selkeää lähdettä, ja jokainen niistä tuntui kuiskaavan salaisuuksia, joita Maria ei voinut ymmärtää. Hän yritti olla kiinnittämättä niihin huomiota, mutta asia alkoi vaivata häntä yhä enemmän.
Päivän edetessä Maria kuuli, että sairaalaan oli tuotu uusi potilas. Hän oli vanha mies, joka oli löydetty kaupungin puistosta. Kukaan ei tiennyt, kuka hän oli tai miten hän oli päätynyt sinne. Sairaanhoitajat puhuivat hänestä kuiskaten, ja he kertoivat, että miehellä oli outoja tatuointeja, jotka peittivät hänen käsivartensa.
Illan tullen Maria päätti, että hänen oli saatava selville, mistä varjoissa oli kyse. Hänen vuoronsa oli päättymässä, mutta hän jäi sairaalaan odottamaan, että käytävät hiljenisivät. Kun viimeinenkin sairaanhoitaja oli poistunut, Maria hiipi hiljaa kohti potilashuonetta, jossa vanha mies oli.
Huoneessa oli hämärää, ja vain katulampun valo loi himmeitä varjoja seinille. Maria huomasi heti, että vanhan miehen vuoteen vieressä oli jälleen yksi niistä oudoista varjoista. Tällä kertaa se liikkui hitaasti, kuin hengittäen.
Maria astui lähemmäksi ja huomasi, että varjo muodosti kuvion, joka muistutti miehen käsivarren tatuointeja. Yllättäen vanha mies avasi silmänsä ja katsoi Mariaa suoraan. ”Varoitusvarjot,” hän kuiskasi heikolla äänellä. ”Ne kertovat, mitä on tulossa.”
Maria kavahti taaksepäin, sydän pamppaillen. Mutta samalla hän tunsi oudon rauhan tulvahtavan lävitseen. Hän ymmärsi, että varjot eivät olleet uhka, vaan viesti. Ne yrittivät kertoa hänelle jostakin tärkeästä.
Seuraavina päivinä Maria alkoi nähdä varjojen viestit uudessa valossa. Hän alkoi ymmärtää niiden merkityksiä ja huomasi, että ne auttoivat häntä ennakoimaan ja ehkäisemään pieniä onnettomuuksia ja ongelmia sairaalassa. Hänestä tuli kuin hiljainen suojelija, joka varjosti sairaalan rauhaa.
Ja niin sairaalan siivooja Mariasta tuli tärkeä osa sairaalan elämää, vaikkakin näkymättömänä, kuin varjojen viitoittamana.