Sairaalan uumenissa piilee synkkä, vaiettu salaisuus. Vuodenajat olivat vaihtuneet jo monen monta kertaa, mutta kukaan ei ollut aavistanut, mitä sairaalan syvimmissä osissa todella tapahtui. Tämä vanha rakennus, joka sijaitsi metsän reunalla, oli nähnyt lukemattomia potilaita ja kuullut monia tarinoita. Mutta yksi tarina jäi aina kertomatta, ja se oli kätketty tiukasti seiniensä sisään.
Eräänä myrskyisenä iltana, kun ukkonen jyrisi ja sade piiskasi ikkunoita, nuori sairaanhoitaja nimeltä Ella oli jäänyt ylitöihin. Hän oli uusi talossa, eikä vielä tuntenut kaikkia käytäviä ja ovia, joita sairaalassa riitti. Kun hän käveli hiljaisia käytäviä pitkin, hän huomasi vanhan, puisen oven, jota hän ei ollut ennen nähnyt. Oven yläpuolella oli kulunut kyltti, jossa luki ”Kellari – Ei pääsyä”.
Ellaa vaivasi uteliaisuus, ja hetken epäröityään hän päätti kokeilla ovea. Yllätyksekseen se avautui vaivattomasti, ja paljasti hämärät portaat, jotka johtivat alas pimeyteen. Hän sytytti taskulampun ja alkoi laskeutua portaikkoa pitkin.
Kellarissa oli kylmä ja kostea ilma, ja seinät olivat täynnä hämähäkinseittejä. Ella tunsi jännityksen sekoittuvan pelkoon, mutta jokin hänessä ajoi häntä eteenpäin. Hän kulki kapeaa käytävää pitkin ja löysi lopulta suuren oven, joka oli lukittu vanhalla, ruostuneella lukolla. Oven ympärillä oli vanhoja, kellastuneita papereita ja merkintöjä, joita hän ei täysin ymmärtänyt.
Yhtäkkiä hän kuuli ääniä oven takaa. Kuiskauksia, kuin vanhoja kaikuja menneisyydestä. Ellan sydän hakkasi kovaa, mutta hän ei voinut perääntyä nyt. Hän etsi taskustaan pienen työkalun, jonka avulla hän onnistui avaamaan lukon.
Oven takana paljastui huone, joka oli täynnä vanhoja sairaalatarvikkeita ja pölyisiä laatikoita. Mutta huomio kiinnittyi keskellä huonetta olevaan vanhaan, puiseen arkkuun. Ella astui lähemmäksi ja huomasi sen olevan peitetty paksulla pölykerroksella. Hän avasi arkun varovasti ja henkäisi syvään nähdessään sen sisällön.
Arkussa oli vanhoja valokuvia ja kirjeitä, jotka kertoivat sairaalan synkästä historiasta. Kirjeistä paljastui, että sairaalassa oli aikoinaan hoidettu potilaita, joille oli tehty kokeita ilman heidän suostumustaan. Monet heistä olivat kadonneet jäljettömiin, ja heidän kohtalonsa oli jäänyt arvoitukseksi. Ella ymmärsi, että tämä oli syy, miksi sairaalan kellari oli pysynyt lukittuna ja unohdettuna vuosikymmenten ajan.
Tuo ilta muutti Ellan elämän ikuisesti. Hän tiesi, että tämä salaisuus oli liian suuri kannettavaksi yksin, ja päätti kertoa siitä eteenpäin. Sairaalan synkkä menneisyys nousi lopulta päivänvaloon, ja Ella oli se, joka oli sen paljastanut. Mutta vaikka totuus oli vihdoin tullut julki, sairaalan käytävillä kaikui yhä menneisyyden haamut, muistuttaen siitä, mitä ei koskaan saisi unohtaa.