Sairaalan hiljaisessa yössä, kun kuu loi hopeista valoaan ikkunoista sisään, tapahtui jotain odottamatonta. Osasto C:n käytävillä kaikuivat vain hoitajien askeleet ja hiljainen piipitys monitoreista, kunnes yhtäkkiä rauhallisuuden rikkoi terävä huuto.
Kello oli juuri lyönyt keskiyön, kun osaston hoitaja, Liisa, oli tekemässä tavanomaista kierrostaan. Hän oli juuri tarkistamassa potilaslistaa, kun hänen katseensa kiinnittyi huoneen 23 ovelle, joka oli raollaan. Liisa muisti sulkeneensa sen vain hetkeä aiemmin. Kumartaessaan kurkistamaan sisään, hän huomasi potilaan, herra Korhosen, makaavan liikkumattomana sängyssään, mutta jokin oli vialla.
Liisan sydän alkoi hakata villisti, kun hän astui lähemmäksi. Hän näki herra Korhosen kasvoilla ilmeen, joka paljasti enemmän kuin sanat pystyivät kertomaan. Potilaan silmät olivat auki, mutta niissä ei ollut elämää. Liisa tarkisti pulssin, mutta tunsi vain kylmän hiljaisuuden.
Kutsuessaan paikalle lääkäri Niemisen, Liisan mielessä pyöri vain yksi kysymys: mitä oli tapahtunut? Herra Korhonen oli ollut toipumassa leikkauksesta, ja kaikki oli sujunut suunnitellusti. Lääkäri Nieminen saapui nopeasti ja alkoi tutkia potilasta. Hänkin oli hämmentynyt. Ei ollut merkkejä taistelusta tai mitään, mikä olisi viitannut äkilliseen terveydentilan romahtamiseen.
Aamun valjetessa sairaalan johto kutsui koolle hätäkokouksen. Mystinen kuolemantapaus oli herättänyt monia kysymyksiä, ja vastausten löytäminen oli ensisijaisen tärkeää. Liisa ja lääkäri Nieminen istuivat hiljaa huoneen kulmassa, kun sairaalan johtaja, herra Laakso, aloitti kokouksen.
”Meidän on selvitettävä, mitä herra Korhoselle tapahtui”, herra Laakso sanoi vakavalla äänellä. ”Tämä ei voi jäädä mysteeriksi.”
Kokouksen aikana käytiin läpi kaikki mahdolliset skenaariot, mutta mikään ei tuntunut selittävän tapahtunutta. Sairaalan turvakamerat eivät olleet tallentaneet mitään epäilyttävää, ja potilastietojen mukaan herra Korhosen terveydentilan piti olla vakaa.
Kun kokous päättyi, Liisa jäi istumaan paikalleen, ajatuksiinsa vaipuneena. Hän ei voinut käsittää, mitä oli tapahtunut. Jokin epätavallinen oli ollut läsnä sinä yönä, ja tunne siitä ei jättänyt häntä rauhaan.
Viikot kuluivat, mutta mysteeri pysyi ratkaisemattomana. Sairaala palasi hiljalleen normaaliin rytmiinsä, mutta osasto C:llä jokainen yö tuntui aavistuksen verran kylmemmältä. Liisa jatkoi töitään, mutta hän ei unohtanut tuota yötä, jolloin sairaalan yössä ilmestyi varjo, joka jätti jälkeensä vain kysymyksiä ilman vastauksia.