Kauan sitten, erään pienen suomalaisen kylän laidalla, sijaitsi salaperäinen metsä, jota kutsuttiin nimellä Salaperäinen metsä. Kyläläiset kertoivat tarinoita metsän piilotetuista aarteista, mutta harva uskalsi astua sen hämärään syliin. Metsän kerrottiin olevan koti lukemattomille myyttisille olennoille ja maagisille kasveille, jotka vartioivat sen salaisuuksia.
Eräänä päivänä nuori tyttö nimeltä Aino päätti rohkaistua ja tutkia metsää. Hän oli kuullut tarinoita jo lapsesta saakka ja hänen uteliaisuutensa kasvoi päivä päivältä. Hän pakkasi reppunsa täyteen eväitä ja suuntasi kohti metsän rajaa varhain aamulla, auringon noustessa hiljaa taivaalle.
Metsään astuttuaan Aino huomasi heti, kuinka ilma tuntui erilaiselta. Puut olivat korkeita ja tiheälehtisiä, ja niiden oksat kuiskivat hänelle salaperäisiä lauluja tuulen mukana. Hän kulki polkua pitkin, joka kiemurteli metsän sydämeen. Aika tuntui pysähtyvän, eikä Aino ollut varma, kuinka kauan hän oli jo kävellyt.
Yhtäkkiä Aino huomasi jotain kiiltävää puun juurella. Se oli pieni kultainen medaljonki, joka oli koristeltu kauniilla kaiverruksilla. Kun hän nosti sen ylös, hän tunsi lämpimän tunteen leviävän käsiinsä. Medaljonki tuntui ohjaavan häntä eteenpäin, ja Aino päätti seurata sitä.
Koko päivän Aino seurasi medaljongin johdatusta, kunnes hän saapui pieneen aukeaan, jota ympäröivät vanhat tammet. Aukean keskellä oli kivinen alttari, jonka ympärille oli aseteltu erilaisia esineitä: jalokiviä, vanhoja kirjoja ja käsintehtyjä koruja. Aino tajusi, että hän oli löytänyt metsän piilotetut aarteet.
Samassa hetkenä metsä täyttyi pehmeästä valosta, ja Aino näki hahmon ilmestyvän alttarin taakse. Se oli metsänhenki, vanha ja viisas, joka hymyili Ainolle lempeästi. ”Olet osoittanut rohkeutta ja sydämesi on puhdas”, henki sanoi. ”Nämä aarteet ovat nyt sinun, mutta muista käyttää niitä viisaasti ja hyvään.”
Aino kiitti metsänhenkeä ja päätti palata kylään aarteiden kanssa. Hän tiesi, että hänen löytönsä auttaisivat kylän asukkaita ja tekisivät heidän elämästään parempaa. Siitä päivästä lähtien Ainoa muistettiin kylässä sankarina, joka uskalsi kohdata Salaperäisen metsän ja löytää sen piilotetut aarteet. Metsä säilytti kuitenkin yhä salaisuutensa, ja sen taikuus jatkoi elämäänsä Ainon seikkailun myötä.