Pienessä suomalaisessa kaupungissa nimeltä Koivula, jonka väkiluku oli tuskin tuhat henkeä, oli aina jotain salaperäistä. Kaupunki sijaitsi syvällä metsien ja järvien keskellä, ja sinne pääsi vain kapeaa, mutkittelevaa tietä pitkin. Koivulassa oli vanhanaikainen tunnelma; kadut olivat kivetyksiä ja talot maalattuja kirkkailla väreillä, jotka olivat nähneet parempia päiviä.
Kaupungin keskellä oli vanha, hylätty kartano, joka oli seissyt tyhjillään vuosikymmeniä. Kukaan ei tiennyt tarkalleen, miksi kartano oli hylätty, mutta siitä liikkui monenlaisia tarinoita. Jotkut sanoivat, että siellä kummitteli vanhan omistajan levoton henki, toiset uskoivat, että kartanon alla oli salakäytäviä, jotka johtivat kaupungin alla piilotettuun aarrekätköön.
Eräänä syksyisenä iltana, kun sumu oli laskeutunut kaupungin ylle, nuori nainen nimeltä Aino päätti lähteä tutkimusretkelle kartanon tiluksille. Häntä kiehtoi ajatus kaupungin salaisuuksista, ja hän oli aina tuntenut erityistä vetoa vanhoihin rakennuksiin ja niiden historiaan.
Kun Aino astui kartanon portista sisään, hän tunsi kylmän väreen kulkevan selkäänsä pitkin. Kartanon pihamaa oli villiintynyt, ja rikkaruohot olivat vallanneet sen. Aino kulki varovasti eteenpäin, kunnes hän löysi avoimen oven, joka johti sisälle kartanoon.
Sisällä oli pimeää ja hiljaista, vain tuulen humina kuului vanhoista ikkunoista. Aino sytytti taskulampun ja alkoi tutkia huoneita yksi kerrallaan. Hän löysi vanhoja huonekaluja, pölyisiä tauluja ja rapistuneita tapetteja, mutta mitään erityistä ei ollut näkyvissä.
Juuri kun Aino oli luopumassa toivosta, hän huomasi lattianrajasta pienen, lähes näkymättömän luukun. Hänen sydämensä alkoi lyödä kiivaammin, kun hän kumartui avaamaan sen. Luukku narahti ja paljasti kapeat portaat, jotka johtivat alas pimeyteen.
Aino epäröi hetken, mutta uteliaisuus voitti pelon. Hän laskeutui portaat alas, ja pian hän löysi itsensä käytävästä, joka oli vuorattu kiviseinillä. Taskulampun valossa hän näki seinillä vanhoja, haalistuneita kirjoituksia, jotka kertoivat tarinaa menneiltä ajoilta.
Käytävä johti suureen huoneeseen, joka oli täynnä vanhoja esineitä ja kirjoja. Yhdessä nurkassa oli arkku, jonka Aino avasi varovasti. Sen sisältä paljastui vanhoja kirjeitä ja asiakirjoja, jotka kertoivat kartanon ja Koivulan historiasta. Kirjeissä mainittiin unohdettu suku, joka oli aikoinaan hallinnut kaupunkia, mutta jonka nimi oli pyyhitty historiankirjoista.
Aino vietti tuntikausia tutkien löytöään, ja kun hän lopulta palasi takaisin maan pinnalle, hän tiesi, että hänellä oli käsissään avain Koivulan kauan kadoksissa olleisiin salaisuuksiin. Kaupunki ei olisi enää koskaan entisellään, ja Aino oli valmis jakamaan löytönsä muiden kanssa, jotta kaupungin historia voitaisiin palauttaa sille kuuluvaan arvoon.
Koivula oli vihdoin paljastanut salaisuutensa, ja sen asukkaat katsoivat tulevaisuuteen uudenlaisin silmin, tietäen, että menneisyys oli osa heidän yhteistä tarinaansa.