Sateinen syysilta oli laskeutunut Helsingin ylle, kun kaupungin vanhan sairaalan käytävillä alkoi tapahtua kummia. Sairaala, joka oli seissyt paikallaan yli vuosisadan, oli todistanut monenlaisten ihmiskohtaloiden kulkua. Nyt sen seinät kätkivät salaisuuksia, joita harva uskalsi edes kuiskata.
Ensimmäinen outo kuolema tapahtui osastolla kolme. Potilas, joka oli saapunut vain lievän keuhkokuumeen vuoksi, löydettiin yllättäen kuolleena sängystään. Hänen kasvoillaan oli rauhallinen ilme, mutta huoneessa leijui outo kylmyys, joka sai hoitajat värisemään. Lääkärit eivät löytäneet kuolemalle selitystä, ja puhetta yliluonnollisista voimista alkoi kiertää osastolla.
Seuraavina viikkoina kuolemat jatkuivat. Nuori sairaanhoitaja nimeltä Anna, joka oli juuri aloittanut työnsä, huomasi pian, että jokaisen kuoleman edellä käytävillä kaikui hiljainen kuiskinta. Se oli kuin tuulen huminaa, mutta sanat olivat tunnistettavissa: ”Aika on tullut.” Anna päätti tutkia asiaa tarkemmin.
Anna alkoi viettää iltojaan sairaalan vanhassa kirjastossa, joka oli täynnä pölyisiä kirjoja ja vanhoja asiakirjoja. Hän löysi päiväkirjoja ja potilasraportteja vuosikymmenten takaa. Yksi päiväkirjoista kuului sairaalan ensimmäiselle ylilääkärille, joka oli ollut tunnettu omalaatuisista menetelmistään. Päiväkirjassaan lääkäri kirjoitti kokeiluista, jotka rikkoivat lääketieteen eettisiä rajoja. Hän uskoi voivansa parantaa sairauksia mystisin rituaalein, ja hänen merkintänsä viittasivat ”kuoleman ja elämän ikuisen kierron” avaamiseen.
Ymmärtäessään, että sairaalan menneisyydessä oli synkkiä salaisuuksia, Anna tajusi, että kyse ei ollut pelkästään kuolemantapauksista. Hän alkoi epäillä, että sairaalan seinissä oli voimia, jotka ruokkivat kuolemia. Mutta miksi juuri nyt? Ja miksi kuolemat alkoivat juuri hänen osastoltaan?
Eräänä yönä, kun Anna oli jälleen kirjastossa, hän kuuli taakseen avautuvan oven narinan. Hän kääntyi ja näki vanhan miehen, joka katsoi häntä tiukasti. ”Sinä olet löytänyt liian paljon,” mies sanoi matalalla äänellä. Anna tunnisti hänet sairaalan entiseksi talonmieheksi, joka oli jäänyt eläkkeelle vuosia sitten mutta asui yhä sairaalan läheisyydessä.
Mies kertoi Annalle tarinan sairaalan synkästä menneisyydestä. Hän paljasti, että aikanaan sairaalassa oli suoritettu rituaaleja, joiden tarkoituksena oli sitoa kuolevat sielut sairaalaan. ”He eivät koskaan päässeet irti,” mies kuiskasi. ”Ja nyt he haluavat seurakseen lisää.”
Anna ymmärsi, että hänen täytyi tehdä jotakin lopettaakseen kuolemat. Hän keräsi rohkeutensa ja ystäviensä avustuksella järjesti sairaalassa puhdistusrituaalin, jonka tarkoituksena oli vapauttaa vangitut sielut. Kun rituaali oli suoritettu, sairaalan käytävillä vallitsi jälleen rauha.
Kuolemat loppuivat, ja sairaalan henkilökunta saattoi viimein hengittää helpotuksesta. Anna tiesi, että sairaalan seinät kätkivät yhä menneisyyden varjoja, mutta hän oli varma, että pahimmat vaarat oli torjuttu. Sateen ropistessa ikkunoihin hän katsoi ulos ja tunsi, että kaupunki oli jälleen hieman turvallisempi paikka.