Lapin talvi-ilta oli pimeä ja hiljainen, kun kylän asukkaat alkoivat kerääntyä tunturin juurelle. Ilmassa oli jännitystä, sillä viime aikoina oli puhuttu oudoista valoilmiöistä, jotka olivat ilmestyneet taivaalle ilman selitystä.
Kaisa, kylän nuori opettaja, oli kuullut tarinoita näistä valoilmiöistä oppilailtaan. Lapset olivat innoissaan ja kertoivat, kuinka heidän vanhempansa olivat nähneet taivaalla tanssivia valoja, jotka eivät muistuttaneet revontulia. Kaisa päätti lähteä itse tutkimaan, mistä oli kyse.
Kun hän saapui paikalle, siellä oli jo joukko uteliaita kyläläisiä. Kaikki tuijottivat taivaalle odottavasti. Hetken kuluttua alkoi tapahtua: taivaalle ilmestyi kirkkaita, värikkäitä valoja, jotka liikkuivat sulavasti ja muodostivat mitä ihmeellisimpiä kuvioita. Valot olivat kuin elävät olennot, jotka leikkivät taivaan laella.
Kyläläiset kuiskasivat toisilleen ihmeissään. Oliko kyseessä luonnonilmiö, vai kenties jotain yliluonnollista? Kukaan ei osannut sanoa. Kaisa tunsi kylmien väreiden kulkevan selkäänsä pitkin, mutta samalla hän oli lumoutunut näkemästään.
Valot tanssivat taivaalla pitkään, kunnes ne alkoivat pikkuhiljaa himmetä ja lopulta katosivat kokonaan. Kyläläiset jäivät seisomaan hiljaa paikoilleen, pohtien juuri näkemäänsä. Kaisa tiesi, että tästä illasta tulisi puheenaihe pitkäksi aikaa, ja hän päätti ottaa selvää, mitä nämä salaperäiset valoilmiöt oikein olivat.
Kun kyläläiset alkoivat hiljalleen palata takaisin koteihinsa, Kaisa jäi hetkeksi yksin tunturin juurelle. Hän katsoi ylös tähtitaivaalle ja hymyili. Lapin taika oli jälleen kerran yllättänyt, ja hän tunsi olevansa etuoikeutettu saadessaan olla osa tätä ihmeellistä maailmaa.