Kaukana pohjoisessa, siellä missä taivas tuntuu koskettavan maata ja revontulet tanssivat yössä, sijaitsi pieni kylä nimeltä Lumivaara. Tätä kylää ympäröi tiheä ja ikiaikainen satumetsä, josta kerrottiin tarinoita jo sukupolvien ajan. Metsä oli täynnä salaperäisiä ääniä, ja vanhat kyläläiset varoittivat nuorempia pysymään kaukana sen syvyyksistä.
Eräänä kylmänä syysiltana, kun kuu valaisi maiseman hopeisella valollaan, kylään kantautui kuiskaus metsästä. Se oli kuin tuulen humina, mutta siinä oli jotain erilaista, jotain taianomaista. Kyläläiset kokoontuivat kylän aukiolle, sillä jokin tuntematon voima veti heitä puoleensa.
Keskellä aukiota seisoi hahmo, jota kukaan ei ollut koskaan ennen nähnyt. Se oli salaperäinen olento, jonka iho kimalteli kuin tähtipöly ja silmät hohtivat syvänmeren sinisinä. Hänen ympärillään leijui rauhoittava tuoksu, kuin keväinen aamukaste. Olento ei sanonut mitään, mutta hänen läsnäolonsa puhui enemmän kuin tuhat sanaa.
Lapset, jotka olivat aluksi piiloutuneet vanhempiensa taakse, astuivat nyt uteliaasti lähemmäksi. Olento hymyili heille lempeästi ja ojensi kätensä, josta levisi pehmeä valo. Valo ympäröi koko kylän, ja kaikki pimeät varjot katosivat. Hetkessä kyläläiset tunsivat sydämissään lämpöä ja iloa, joka oli ollut kadoksissa pitkään.
Kylän vanhin, mummo nimeltä Elina, astui esiin ja kumartui kunnioittavasti. ”Kuka sinä olet?” hän kysyi hiljaa, ääni täynnä ihmetystä.
Olento käänsi katseensa Elinaan ja lausui äänellä, joka kuulosti kuin metsän huminalta ja veden solinalta: ”Olen Satumetsän henki. Olen tullut muistuttamaan teitä siitä, että maailma on täynnä ihmeitä, kunhan vain uskallatte katsoa.”
Kyläläiset kuuntelivat lumoutuneina. He ymmärsivät, että tämä hetki oli erityinen, ja että heidän tuli vaalia sekä metsää että sen salaisuuksia. Olento viipyi vielä hetken, jakoi rauhaansa ja rakkauttaan, kunnes hän asteittain haihtui ilmaan kuin sumu aamunkoitteessa.
Tästä päivästä lähtien Lumivaaran kylä ei ollut enää entisensä. Kyläläiset oppivat elämään sopusoinnussa metsän kanssa, ja he kertoivat tarinaa salaperäisestä olennosta sukupolvelta toiselle. Kylästä tuli paikka, jossa ihmeitä saattoi tapahtua, ja missä jokainen tunsi sydämessään metsän ikiaikaisen laulun.