Taianomainen metsän tanssi yöttömässä yössä
Pohjoisen taivaan alla, keskellä hiljaista kesäyötä, metsä heräsi eloon tavalla, jota vain harvat olivat koskaan todistaneet. Oli juhannus, yötön yö, jolloin aurinko suostui vain hetkeksi piiloutumaan horisontin taa.
Leena, nuori metsätutkija, päätti viettää yöttömän yön keskellä tuota ikiaikaista metsää, josta kyläläiset kertoivat tarinoita. He puhuivat metsän hengistä, jotka heräsivät henkiin juhannusyönä ja tanssivat kuunvalossa. Leena oli aina ollut skeptinen, mutta uteliaisuus vei voiton.
Kun hän astui syvemmälle metsään, kaikki ympärillä tuntui muuttuvan. Ilma oli viileä ja kosteaa, ja kuunvalo siivilöityi puiden lomasta, luoden hopeisia polkuja sammalen peittämälle maalle. Leena asettui istumaan vanhan tammen juurelle ja sulki silmänsä hetkeksi, kuunnellen metsän ääniä – tuulen huminaa, lehtien kahinaa ja kaukaista linnunlaulua.
Äkkiä hän kuuli jotain erilaista. Se oli kuin musiikkia, mutta ei ihmisten tekemää. Se oli pehmeää, kuin purojen solina ja tuulen kuiskaus yhdistyneenä. Leena avasi silmänsä ja näki jotain, mitä ei ollut koskaan ennen nähnyt: valoa hohtavia olentoja, jotka liikkuivat metsän keskellä. Ne olivat pieniä ja keveitä, kuin keijut, ja niiden liike oli yhtä aikaa nopeaa ja sulavaa.
Leena katseli haltioituneena, kun olennot alkoivat tanssia. Ne kiersivät toistensa ympäri, nousivat ilmaan ja laskeutuivat taas pehmeästi maan pinnalle. Jokainen liike oli kuin osa ikiaikaista koreografiaa, jonka vain metsä tunsi. Kuunvalo teki tanssista vieläkin maagisemman, saaden olentojen hahmot hohtamaan kuin tähdet.
Aika menetti merkityksensä, kun Leena seurasi tanssia. Hän tunsi itsensä osaksi metsää ja sen salaperäistä maailmaa. Kun aamu alkoi sarastaa ja aurinko nousi hitaasti puiden yläpuolelle, olennot vetäytyivät takaisin metsän varjoihin, jättäen jälkeensä vain hennon kimmellyksen.
Leena jäi istumaan puun juurelle, sydän täynnä ihmetystä ja kiitollisuutta kokemastaan. Hän tiesi, että hän oli saanut todistaa jotain ainutlaatuista, jotain, mitä vain yöttömän yön taika saattoi paljastaa.
Palatessaan kylään Leena ei puhunut kokemastaan kenellekään. Hän tiesi, että tarina metsän tanssista olisi hänen salaisuutensa, muisto, joka kantaisi häntä läpi kaikkien tulevien yöttömien öiden.