Oli rauhallinen iltapäivä vanhan kaupungin yli-ikäisessä kirjastossa. Kirjaston hyllyt notkuivat historiallisista kirjoista, joiden selkämykset kertoivat tarinoita menneiltä ajoilta. Pöly leijaili ilmassa auringonsäteiden läpi, kun 12-vuotias Liisa asteli sisään kirjastoon.
Liisa oli aina rakastanut kirjoja ja viettänyt paljon aikaa kirjastossa. Tällä kertaa hän etsi jotain erikoista, jotain, mitä ei ollut aiemmin löytänyt. Hänen silmänsä kiinnittyivät vanhaan, kuluneeseen kirjaan, jonka selkämys näytti olevan täynnä merkintöjä oudolla kielellä. Kirja oli piilossa muiden kirjojen takana, melkein kuin se olisi odottanut juuri häntä.
Uteliain sormin Liisa veti kirjan esiin ja avasi sen. Sivuilla oli kauniita, käsin piirrettyjä kuvia, jotka esittivät kaukaisia maita ja taianomaisia olentoja. Yhtäkkiä kirjan sivut alkoivat hohtaa pehmeää valoa, ja Liisa tunsi, kuinka jokin vetäisi häntä sisään niiden maailmaan.
Hän huomasi seisovansa vehreässä metsässä, jossa ilma oli raikasta ja linnut lauloivat. Metsän keskellä oli polku, joka johti häntä eteenpäin. Jokainen askel vei hänet syvemmälle tähän taikamaailmaan, jossa mikään ei ollut mahdotonta.
Liisa kohtasi matkan varrella ystävällisiä keijuja, jotka johdattivat häntä eteenpäin, ja viisaita vanhoja puita, jotka kertoivat hänelle tarinoita maailman synnystä. Hän oppi, että tämä maailma oli olemassa rinnakkain meidän maailmamme kanssa, ja että jokainen kirja kirjastossa oli ikkuna toiseen todellisuuteen.
Päivä alkoi kääntyä iltaan, ja Liisa tiesi, että hänen oli aika palata kotiin. Ystävällinen keiju antoi hänelle pienen, hohtavan kiven muistoksi heidän seikkailustaan. ”Tämä kivi muistuttaa sinua siitä, että maailmassa on aina taikaa, kunhan vain osaat katsoa”, keiju sanoi hymyillen.
Kun Liisa avasi silmänsä, hän huomasi istuvansa jälleen kirjastossa, kirja sylissään. Kaikki näytti ennallaan, mutta hänen sydämensä oli täynnä seikkailun riemua. Hän sulki kirjan varovasti ja asetti sen takaisin paikalleen, tietäen, että jonain päivänä hän palaisi takaisin tähän taikamaailmaan.
Lähtiessään kirjastosta Liisa katsoi pientä, hohtavaa kiveä, joka lepäsi hänen taskussaan. Se oli todiste siitä, että hänen kokemansa oli totta, ja että taikuus oli todellakin olemassa, kunhan vain uskalsi unelmoida.