Virtasen tunteet räjähtivät: Kateus ja vihan liekki
Virtanen istui pienen kahvilan nurkkapöydässä, tuijottaen ikkunan läpi vilkasta katua. Hänen mielessään pyöri myrskyisiä tunteita, jotka eivät tuntuneet asettuvan. Hän oli aina ollut rauhallinen ja harkitsevainen mies, mutta tänään jokin oli toisin. Se oli kateus, joka kalvoi hänen sisintään kuin näkymätön mato.
Eilen illalla Virtanen oli saanut tietää, että hänen kollegansa, nuori ja kunnianhimoinen Lahtinen, oli saanut ylennyksen. Se oli se sama ylennys, jota Virtanen oli himoinnut jo vuosia. Hän oli tehnyt töitä ahkerasti, uhrannut vapaa-aikansa ja perheensä saadakseen ansaitsemansa tunnustuksen. Ja nyt se oli viety hänen nenänsä edestä.
Kateus oli kuin raskas pilvi, joka varjosti hänen ajatuksiaan. Mutta se ei ollut pelkästään kateus; se oli myös viha. Viha itseään kohtaan, koska ei ollut tarpeeksi hyvä, ja viha Lahtista kohtaan, koska tämä oli onnistunut siinä, missä Virtanen oli epäonnistunut.
Virtanen yritti rauhoittua, siemaisi kahvia ja hengitti syvään. Hän tiesi, ettei kateus ollut hänelle hyväksi, mutta sen voima oli liian suuri. Hän tunsi, kuinka vihan liekki leimahti hänen sisällään. Se oli intensiivinen tunne, joka sai hänen sydämensä hakkaamaan kiivaammin.
Miten Lahtinen oli onnistunut voittamaan pomojen suosion? Oliko hän oikeasti niin lahjakas, vai oliko hän vain osannut pelata korttinsa oikein? Virtanen ei tiennyt, mutta hänen mielensä täyttyi epäilyksillä ja katkeruudella.
Jossain syvällä sisimmässään Virtanen tiesi, että hänen oli päästettävä irti näistä tunteista. Kateus ja viha olivat kuin myrkkyä, joka hitaasti rappeutti hänen sieluaan. Hän ymmärsi, että hänen oli hyväksyttävä tilanne ja jatkettava eteenpäin, mutta se ei ollut helppoa.
Virtanen nousi pöydästä ja suuntasi takaisin toimistolle. Hän tiesi, että hänen olisi kohdattava Lahtinen ja onniteltava tätä ylennyksestä. Se oli viimeinen asia, mitä hän halusi tehdä, mutta hän ymmärsi, että se oli ainoa tapa vapauttaa itsensä näiden tunteiden kahleista.
Kävelymatka toimistolle oli pitkä ja raskas, mutta samalla se oli myös puhdistava. Virtanen hengitti syvään ja päätti, että huomisesta tulisi parempi päivä. Hän ymmärsi, että hänen oli löydettävä oma polkunsa, ilman katkeruutta ja kateuden varjoa. Ja niin hän päätti tehdä.