Olipa kerran pieni kaupunki Suomessa, jossa asui nainen nimeltä Aino. Aino oli aina ollut aktiivinen ja sosiaalinen, mutta viime aikoina hän oli tuntenut itsensä hieman yksinäiseksi. Hänen lapsuudenystävänsä, Laura, oli muuttanut ulkomaille vuosia sitten, ja he olivat vähitellen menettäneet yhteydenpidon.
Eräänä syksyisenä iltapäivänä Aino käveli kotiinsa kaupungin keskustasta. Lehtien värikäs loisto maassa ja viileä tuuli saivat hänet miettimään menneitä aikoja ja ystävyyttä, joka hänellä oli ollut Laurankin kanssa. Kun hän vihdoin pääsi kotiovelleen, hän huomasi pienen paketin odottavan häntä kuistilla. Paketin päälle oli kiinnitetty kortti, jossa luki: ”Vanhalta ystävältä.”
Aino vei paketin sisälle ja avasi sen uteliaana. Sisältä paljastui kaunis valokuva-albumi, täynnä kuvia Ainosta ja Laurasta heidän yhteisiltä vuosiltaan. Jokaisen kuvan vieressä oli pieni muistiinpano, jossa Laura kertoi muistoistaan ja tuntemuksistaan noilta ajoilta. Aino tunsi lämpimän aallon kulkevan lävitseen ja liikutuksen kyyneleet täyttivät hänen silmänsä.
Albumin lopussa oli kirje Laurasta. Hän kertoi, kuinka tärkeä Aino oli hänelle ollut ja kuinka hän oli kaivannut heidän yhteisiä hetkiään. Laura oli saanut uuden työpaikan, ja hän aikoi palata Suomeen lähikuukausina. Kirje päättyi toiveeseen siitä, että he voisivat tavata ja jatkaa ystävyyttään siitä, mihin se oli jäänyt.
Aino tunsi sydämessään iloa ja kiitollisuutta. Yllättävä lahja vanhalta ystävältä oli tuonut mukanaan muistojen aarteita ja lupauksen uudesta alusta. Pian he voisivat jälleen jakaa naurua, seikkailuja ja elämän pieniä hetkiä yhdessä. Aino päätti heti kirjoittaa Lauralle takaisin ja kertoa, kuinka paljon hän odotti heidän jälleennäkemistään.