Kaukana pohjoisessa, missä taivas ja maa sulautuvat yhteen, sijaitsee ikivanha metsä, joka kätkee sisälleen lukemattomia salaisuuksia. Tämä metsä, tunnettu nimellä Taikametsä, herää eloon yöllä, kun kuu nousee korkealle taivaalle ja valaisee puiden latvat hopeanhohtoisella valollaan.
Eräänä iltana, kun taivas oli täynnä kirkkaita tähtiä, Taikametsä valmistautui jälleen yölliseen muodonmuutokseensa. Pöllö nimeltä Viisas Olavi nousi puun oksalle ja antoi lempeän huhuilevan äänensä kaikua metsän halki. Tämä oli merkki kaikille metsän asukeille, että taianomainen yö oli alkamassa.
Kettu nimeltä Kipinä, tunnettu vikkelästä liikkeestään ja kirkkaista, älykkäistä silmistään, oli ensimmäisenä paikalla. Oli hänen tehtävänsä sytyttää metsän keskellä sijaitseva pieni nuotio, jonka liekit tanssivat hiljaa yön rytmissä. Kipinän jälkeen saapuivat muut metsän eläimet: siro peura, iloinen jänis, utelias siili ja monet muut.
Kun kaikki olivat kokoontuneet nuotion ympärille, alkoi muodonmuutos todella. Puiden lehdet alkoivat loistaa eri väreissä, kuin olisivat ne saaneet omakseen revontulien värit. Maa heidän jalkojensa alla tuntui hengittävän rauhallisesti, ja jokainen askel toi esiin uuden tuoksun: mäntyjen raikkauden, sammaleen pehmeyden, ja villikukkien makean tuoksun.
Eläinten johdolla, metsä muovautui taianomaiseksi maailmaksi, jossa kaikki tuntuivat olevan yhteydessä toisiinsa. Viisas Olavi johti laulua, jonka sävel oli yhtä ikivanha kuin metsä itse. Eläimet yhtyivät kuoroon, ja heidän äänensä kietoutuivat toisiinsa harmoniseksi melodiaksi, joka kantautui kauas metsän ulkopuolelle.
Näinä hetkinä, kun yö oli syvimmillään ja metsä täynnä elämää, jokainen eläin tunsi sydämessään olevansa osa jotakin suurempaa ja merkityksellisempää. He tiesivät, että kun aamu koittaisi, taika väistyisi ja metsä palaisi jälleen arkiseen rauhaansa. Mutta niin kauan kuin kuu pysyi taivaalla, oli heidän aikansa nauttia tästä ihmeellisestä yhteydestä.
Taikametsän yöt olivat ainutlaatuisia, ja ne muistuttivat jokaista metsän asukasta siitä, että vaikka maailma ympärillä muuttui, heidän yhteisönsä ja metsän taika säilyivät aina. Ja niin, kerta toisensa jälkeen, metsä jatkoi yöllistä muodonmuutostaan, eläinten johdolla, luoden aina uusia tarinoita kerrottavaksi.