Öinen mysteeri: Marina paljastaa Leolle kammottavan salaisuuden
Kuu loisti kalpeana talvisen taivaan alla, kun Marina astui ulos vanhasta kartanosta. Hän veti syvään henkeä ja tunsi kylmän ilman pureutuvan poskiinsa. Kaukana metsän reunalla näkyi heikkoa valoa, joka heijastui lumisista puista. Leo odotti siellä, kuten oli luvannut.
Marina oli miettinyt tätä iltaa jo monta viikkoa. Hän tiesi, että salaisuus, jonka hän aikoi paljastaa, saattaisi muuttaa kaiken. Silti hänen oli pakko kertoa se, sillä totuus painoi hänen sydäntään kuin raskas kiviriippa.
Kun hän lähestyi Leoa, hän näki miehen seisovan mietteliäänä ja katselevan kartanon vanhoja ikkunoita. ”Oletko varma, että haluat tietää?” Marina kysyi hiljaa, kun hän oli tarpeeksi lähellä.
Leo kääntyi katsomaan häntä. Hänen silmissään väreili uteliaisuus ja huoli. ”Kerro minulle, Marina. Mikä sinua vaivaa?”
Marina huokaisi syvään ja katsoi ympärilleen tarkistaakseen, ettei kukaan muu kuullut. ”Se liittyy kartanoon ja sen menneisyyteen,” hän aloitti. ”Olen löytänyt jotain, mitä en osannut odottaa.”
Leo nyökkäsi rohkaisten. ”Mitä olet löytänyt?”
Marina epäröi hetken, mutta sitten sanat alkoivat virrata häneltä kuin pato, joka murtuu. Hän kertoi Leolle vanhasta päiväkirjasta, jonka hän oli löytänyt kartanon ullakolta. Päiväkirja kuului eräälle naiselle, joka oli asunut siellä vuosisatoja sitten. Naisen merkinnöissä kerrottiin mystisistä tapahtumista ja oudoista äänistä, joita hän oli kuullut öisin.
Päiväkirjan viimeisillä sivuilla nainen oli kuvaillut, kuinka hän oli löytänyt salaisen huoneen kartanon kellarista. Huoneessa oli ollut vanhoja esineitä ja maalauksia, jotka eivät kuuluneet tähän maailmaan. Nainen oli vakuuttunut, että huoneessa piili jokin pimeä voima, ja hän oli pelännyt, että se veisi hänet mukanaan.
Leo kuunteli tarkkaavaisesti, ja hänen kasvoilleen levisi ymmärryksen varjo. ”Oletko käynyt siellä?” hän kysyi kuiskaten.
Marina nyökkäsi. ”Kyllä, ja huone on edelleen siellä. Se on täynnä salaisuuksia, jotka odottavat paljastumistaan.”
Yön hiljaisuus ympäröi heitä, kun he seisoivat yhdessä kartanon varjojen keskellä. Marina tunsi, kuinka paino hänen sydämeltään alkoi keventyä. Hän ei ollut enää yksin salaisuutensa kanssa, ja yhdessä he voisivat kohdata kartanon mysteerit.
”Meidän on selvitettävä, mitä siellä todella tapahtuu,” Leo sanoi päättäväisesti. ”Emme voi antaa menneisyyden jäädä unohduksiin.”
Marina katsoi Leoa kiitollisena. Yhdessä he kääntyivät kohti kartanoa, valmiina kohtaamaan sen kammottavan salaisuuden ja tuomaan valoa pimeyteen.