Kerran kauan sitten, eräänä pimeänä ja tähtikirkkaana yönä, nuori tyttö nimeltä Aino päätti lähteä seikkailulle salaperäiseen metsään, joka sijaitsi hänen kotikylänsä laidalla. Metsä oli tunnettu oudoista äänistään ja kauniista, mutta harvinaisista kasveistaan. Monet kylän vanhimmat kertoivat tarinoita siitä, kuinka metsän syvyyksissä asui olentoja, joita kukaan ei ollut koskaan nähnyt.
Aino oli rohkea ja utelias. Hän halusi nähdä metsän salaisuudet omin silmin. Hän pakkasi pienen reppunsa, otti mukaansa taskulampun ja muistikirjan, johon hän aikoi kirjoittaa ylös kaikki löytönsä. Kun hän astui metsän reunalle, hän tunsi jännityksen kihelmöivän vatsassaan. Kuu valaisi polun hopeisella valollaan, ja puiden oksat kuiskivat hiljaa tuulessa.
Metsässä oli hiljaista, mutta Aino kuuli ympärillään monia ääniä. Pöllöt huhuilivat, ja jossain kauempana kettu nauroi omaa nauruaan. Aino käveli eteenpäin varovasti, jokaisen askeleen kaikuessa metsän syvyyksissä. Pian hän saapui pienen puron luo, jonka vesi kimmelsi kuunvalossa kuin timantit. Hän pysähtyi hetkeksi ihailemaan näkymää ja otti muistikirjansa esiin.
Yhtäkkiä Aino kuuli jotain outoa. Se oli kuin laulua, mutta sanat olivat vieraita ja sävel surumielinen. Uteliaisuus voitti pelon, ja hän seurasi ääntä syvemmälle metsään. Mitä pidemmälle hän kulki, sitä voimakkaammaksi laulu kävi. Lopulta hän saapui pienelle aukiolle, jossa kasvoi ympyrässä suuria, vanhoja tammia. Aukion keskellä istui vanha nainen, joka lauloi hiljaa itsekseen.
Aino ei ollut koskaan nähnyt naista aiemmin, mutta tunsi heti, että tämä oli ystävällinen. Nainen lopetti laulamisen ja hymyili Ainolle. ”Tervetuloa, Aino”, hän sanoi lempeästi. ”Olen odottanut sinua.” Aino oli hämmästynyt. ”Mistä tiedät nimeni?” hän kysyi. Nainen naurahti pehmeästi. ”Metsä kertoo minulle monia asioita. Olen metsän vartija, ja olen täällä suojelemassa sen salaisuuksia.”
Aino istuutui naisen viereen, ja he viettivät yön keskustellen metsän ihmeistä ja sen asukkaista. Nainen kertoi hänelle tarinoita ajasta, jolloin metsän eläimet ja ihmiset elivät sovussa keskenään. Aino kirjoitti ylös jokaisen tarinan, jokaisen yksityiskohdan, muistikirjaansa. Aamunkoitteessa, kun ensimmäiset auringonsäteet alkoivat pilkottaa puiden lomasta, Aino tiesi, että tämä yö oli ollut erityinen.
Hän lupasi naiselle, että kertoisi kyläläisille metsän kauneudesta ja sen tärkeydestä. Kun Aino palasi kotiin, hän kantoi mukanaan metsän salaperäistä taikaa ja uudenlaista ymmärrystä luonnon ihmeistä. Ja vaikka hän vieraili metsässä monesti myöhemminkin, tuo ensimmäinen yö jäi hänen mieleensä ikuisesti. Se oli yö, jolloin salaperäinen metsä avasi sydämensä rohkealle tytölle.